Pasi Karppanen: Kotimaisen sf/f.n nykytilasta
(Tähtivaeltaja 2/1998)



Seuraava teksti julkaistiin Tähtivaeltaja 2/1998:ssa, lehden varsin lyhytikäiseksi jääneellä lukijapalstalla "Vaeltajat visioivat". Lehdessä olleessa versiossa päätoimittaja Toni Jerrman lyhensi kirjettä tilasyistä muutaman kappaleen verran. mutta tähän versioon olen sisällyttänyt myös poistetut osuudet.




Lukijakirjepalstan ilmaantuminen suomalaiseen scifilehteen on kohtalaisen harvinainen ilmiö. Pääsääntöisesti Suomen scififandomia ei tietenkään voi passiiviseksi syyttää. Seuroja on viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana syntynyt kunnioitettava määrä, erilaisia lehtiä julkaistaan kiitettävällä innolla ja Finnconit ovat olleet yleisömenestyksiä. Mitä lehtien sivuilla käytävään ajatustenvaihtoon kuitenkin tulee, on tilanne nykyisellään masentava.

Jos tilannetta vertaa esimerkiksi suomenkielisten Marvel-lehtien sivuilla käytävään kirjoitteluun, on ero dramaattinen. Harrastajat tappelevat verissä päin omien suosikkisankariensa paremmuudesta ja meuhkaavat suu vaahdossa englanniksi lukemiensa Marvel-sarjisten julkaisemisen puolesta. Silloin tällöin palstoilla on näkynyt varsin onnistuneitakin sarjakuva-analyysejä. Se aktiivisuus, jolla fanit lehtiin kirjoittelevat on käsittämätön, kun ottaa huomioon, että kyseessä sentään on yhden amerikkalaisen sarjakuvayhtiön materiaalia julkaisevista lehdistä, joiden toimituskunnalla ei ole minkäänlaista mahdollisuutta vaikuttaa itse tarinoihin, ainoastaan siihen, mitä tarjolla olevasta materiaalista Pohjoismaissa julkaistaan.

Suomalaisissa scifilehdissä samantapainen, fandomin sisäinen keskustelu kuitenkin loistaa poissaolollaan. Tämä on kummallista, sillä tällä foorumilla tehdyillä toivomuksilla ja kannanotoilla olisi huomattavasti suuremmat mahdollisuudet toteutua kuin Semicin kirjepalstoilla konsanaan. Jos joku lukija esimerkiksi ilmoittaisi kirjeessään aina halunneensa lukea "...Johanna Sinisalon kirjoittaman tarinan, joka yhdistelisi aikamatkailua, rinnakkaistodellisuuksia, villiä länttä, Kansalaissodan aikaista Suomea ja Lovecraft-vaikutteita" jonkin ajan kuluttua kuvatun kaltainen tarina saattaisi hyvinkin materialisoitua jonkin lehden sivuilla.

Eräs syy fandomin sisäisen kirjoittelun vähäisyyteen saattaa tietysti olla maamme vilkas scifiseuratoiminta. Erilaisissa mafioissa keskustelu scifin olemuksesta saattaa pulputa hyvinkin vuolaana, mene ja tiedä. Koska scifi kuitenkin etupäässä on (tai ainakin sen pitäisi olla) kirjallinen lajityyppi, on toimivan lukijakirjepalstan tai muun kirjallisen keskustelufoorumin puuttuminen suomalaisista scifilehdistä ollut mielestäni paha puute. Tästä syystä Ville Sannikan kirjeen ilmaantuminen Tähtivaeltaja 4/97:ään olikin positiivinen yllätys. Koska valtaosa lukijoista ei luultavasti kuitenkaan halua lukea pitkiä sepustuksia siitä, mitä minä olen siitä ja siitä Tähtivaeltajan numerosta pitänyt, en ketään tällaisella rasita, vaan tarkoitukseni on seuraavassa viritellä keskustelua scifistä yleisemmin.
 
 

Suomen scifilehdillä on kullakin omat painotuksensa. Kuka keskittyy kovaan scifiin, kuka fantasiapainotteisempaan tavaraan, kuka novelleihin, kuka scifiuutisointiin, kuka johonkin muuhun. Tähtivaeltaja puolestaan on aina ollut etulinjassa esittelemässä uusia trendejä ja ilmiöitä alan suomalaisille harrastajille. Tällä alueella lehti onkin tehnyt arvokasta työtä. Ilman sitä sellaiset termit kuin kyberpunk, postkyberpunk, anime ja manga olisivat nykyisin monelle lukijalle paljon vieraampia kuin ovat, puhumattakaan monista meillä aiemmin tuntemattomista kirjailijanimistä. Kirjeessään Ville Sannikka kritisoi Tähtivaeltajan arvostelijoita subjektiivisiksi. No, tätähän he totta puhuen ovatkin, mitä ei kuitenkaan tarvitse lukea missään määrin viaksi. Objektiivisuus on viime kädessä aina illuusio ja rehellinen subjektiivisuus, jota Tähtivaeltajankin linja melko puhtaasti edustaa, on aina parempi vaihtoehto kuin teeskennelty objektiivisuus.

Joskus tuntuu kuitenkin siltä, kuin Tähtivaeltaja ja maamme muut scifilehdet, jotka ovat ottaneet asiakseen suomalaisten lukijoiden valistamisen muun maailman menosta, olisivat  tehneet tämän työnsä liiankin hyvin. Scifi ja fantasia elävät tätä nykyä maailmalla uutta kukoistuskauttaan. Maamme aktiivisen scifilehdistön ansiosta taas alan suomalaiset harrastajat ovat erittäin hyvin selvillä siitä, mitä angloamerikkalaisen scifin kentässä tapahtuu. Tv-sarjoja osataan vaatia suomalaisille tv-kanaville ja kustantajia rohkaistaan kokeilemaan uusiin kirjailijanimiin tarttumista. Näin valtaosa maassamme nykyisin kulutettavassa scifistä onkin viime kädessä "tuontitavaraa", vieläpä melkein yksinomaan angloamerikkalaiselta kielialueelta tulevaa.

Kun maamme scifilehdistöä tarkastelee kokonaisuutena, näyttääkin siltä kuin kotimainen scifi olisi tällä hetkellä jossain määrin ylenkatsotussa asemassa. Sinänsä positiivinen seikka on, että "kotimaisesta scifistä" voidaan yleensä puhua. Vielä kymmenen vuotta sittenhän kotimaiset scifiromaanit pystyi laskemaan yhden käsin sormin ja novellejakin ilmestyi harvakseltaan. Muutaman viime vuoden kuluessa tilanne on kuitenkin muuttunut radikaalisti ja nykyisenkaltaisesta tilanteesta ei vuosikymmen sitten olisi voinut edes uneksia.

Huomio, jonka alan kotimaiset nimet ovat scifilehdissä osakseen saaneet, ei kuitenkaan ole ollut kummoinen. Vaikka kotimaisia novelleja julkaistaan tätä nykyä enemmän kuin koskaan ennen, on kirjoittajien fanikunnalta saama palaute teksteistään käytännöllisesti katsoen olematonta. Melkein yhtä mahdoton tilanne on romaanipuolella. Vaikka kotimaisia scifi- ja fantasiaromaaneja on parina viimeisenä vuotena julkaistu enemmän kuin aikaisempana kymmenenä vuotena yhteensä, häviävät ne nimikkeiden määrässä kirkkaasti alan ulkomaiselle tuotannolle. Kun kotimaiselle scifi- tai fantasiaromaanille samaan aikaan uhrataan alan lehtien sivuilla tasan yhtä paljon palstatilaa kuin Grebulonian Tarun osalle 23 tai viimeisimmälle Philip K. Dick -suomennokselle, alan kotimainen tuotanto yksinkertaisesti hukkuu ulkomaisten nimien sekaan.
 
 

Kosmoskynässä 4/97 Maarit Verronen kirjoitti lyhyesti siitä, kuinka vaikea kirjailijan on tätä nykyä tehdä työtään Suomessa. Kirjoittamisella ei maassamme elä, ellei ole Kalle Päätalo ja työ on näin ollen tehtävä joko varsinaisen päivätyön tai apurahojen turvin. Tämä on tilanne tavallisen mainstreaminkin puolella. Vaikkeivät rahamäärät, jota kirjallisuuden tukemiseen Suomessa käytetään, mitään käsittämättömiä olekaan, voidaan suomalaisen nykyproosan sanoa elävän suuressa määrin erilaisten tukien turvin.

Scifi on, kaikesta siihen viime aikoina valtamedioissa uhratusta mielenkiinnosta huolimatta, edelleen marginaaligenre. Kuten Kimmo Lehtonen taannoin Finnconin aattona Kolmosen aamuteeveen haastattelussa totesi, voidaan termi "scifi" suomentaa kirjallisuuden ollessa kyseessä "tieteiskirjallisuudeksi", mutta puhuttaessa esimerkiksi elokuvista, tv-sarjoista ja sarjakuvista, on englanninkielinen termi edelleen käyttökelpoinen. Nykyään entistä suurempi osa genreemme kuuluvista tuotteista onkin juuri tuota "scifiä" eivät tieteiskirjallisuutta. Megabudjettielokuvat ulkoavaruuden ökkömönkiäisistä täyttävät valkokankaat ja erilaiset avaruusasema- ja ufosarjat television.

Viime kädessä kysymys on tietysti rahasta. Puhuttaessa kotimaisen tieteiskirjallisuuden taloudellisesta tilasta on sen rahamäärän, jonka suomalaiset scifielokuviin ja -videoihin kuluttavat, lisäksi laskettava pois kaikki ne markat, jotka valuvat ulkomaisten kirjailijoiden ja kustantajien taskuun alkukielisten romaanien ja käännöskirjojen myynnin muodossa. Vilkaisu minkä tahansa hyvin varustetun kirjakaupan pokkariosastolle kertoo, ettei kyseessä ole mikään pieni summa. Jo nyt olemme tilanteessa, jossa aloittelevan kotimaisen pienkustantamon edustaja myöntää avoimesti lehtihaastattelussa aikovansa keskittyä tulevaisuudessa käännöskirjallisuuteen. Kotimainen kirjailija kun on aina taloudellinen riski käännöskirjan ollessa vaihtoehto, josta kustantaja varmasti saa rahansa takaisin.

Kun lisäksi muistamme, että se summa, joka ropsahtaa itse tekijän käteen kustantajan, kirjapainon, kirjakaupan ja valtion otettua päältä omat siivunsa, on noin kymmenen prosenttia kirjan myyntihinnasta, pääsemme kirjailijan kannalta melko laihaan lopputulokseen. Tällä hetkellä suomalainen kirjoittaja voi parhaimmillaan siis vain haaveilla, että kykenisi jonain päivänä ansaitsemaan leipänsä scifiä kirjoittamalla.
 
 

Kotimainen scifi onkin vaarassa joutua ikävään rakoon. Jos nykyinen buumi elokuvien ja tv-sarjojen puolella jatkuu vielä pitkään, saattaa se hyvinkin merkitä sitä, että lajityyppi saa iäkseen otsaansa amerikkalaisen kioskiviihteen leiman ja erilaisten kirjallisuussnobien on entistä vaikeampi nähdä alan kotimaistakaan tuotantoa "oikeana" kirjallisuutena. Tämä puolestaan merkitsisi kotimaisen kirjallisuuden tukiverkoston ulkopuolelle putoamista. Toisaalta, jos kotimaisen tieteiskirjallisuuden profiilia ei onnistuta kohottamaan keskiverto-scifinkuluttajien keskuudessa, on se vaarassa menettää nämäkin lukijat.

Tavallaan sama tilanne kuin kotimaisen scifin alalla nykyisin, vallitsi kotimaisen sarjakuvan parissa vielä vuosikymmen pari sitten. Tekijöitä oli paljon, vaikka useimmissa tapauksissa into korvasikin kykyjen puutteen. Korkeakulttuuri-ihmiset katselivat alaa nenänvarttaan pitkin. Ajan kuluessa on paitsi tekijöiden taito, myös koko taiteenlajin arvostus karttunut. Tässä suhteessa on esimerkiksi Suomen Sarjakuvaseura tehnyt arvokasta työtä. Mutta ajatelkaapa, jos Sarjainfossa olisi viimeisen parinkymmenen vuoden aikana kirjoitettu kotimaisesta sarjakuvasta yhtä vähän kuin mitä kotimaiselle scifille nykyisin uhrataan tilaa oman alansa lehdissä? Olisiko meillä Praedoria, Teräsliljaa, Kramppeja ja Nyrjähdyksiä, Punaniskaa tai Jasso-Kissaa?

Alan harrastajien puolustukseksi on sanottava, että sille, miksi keskiverto scififani mieluummin sijoittaa rahansa ulkomaiseen kuin kotimaiseen scifiin, on luonnollisesti syynsä, ilmeisimmän ollessa se, että alan ulkomainen tuotanto yksinkertaisesti on parempaa. Ennen kuin kotimaisen tieteiskirjallisuuden kuitenkaan voidaan toivoa nousevan sille tasolle, jolla englantilaisen kielialueen ammattiscifistit ovat, olisi Suomeen luotava sellaiset olosuhteet, joissa scifin ammattimainen kirjoittaminen on kannattavaa. Olisihan melko kohtuutonta olettaa vähäisten kirjoittajiemme vääntävän päivätöidensä ohessa tieteiskirjan vuodessa pelkästä rakkaudesta scifiin ja kehittyvän siinä sivussa ulkomaisten kirjailijanimien veroisiksi. Tämä kuitenkin edellyttää, että kotimaisen scifin myyntiluvut ja painosmäärät saadaan kohoamaan tasolle, joka tekee siitä kilpailukykyisen alan ulkomaisen tuotannon kanssa. Jotta tämä taas olisi mahdollista, olisi alan kotimaisista yrittäjistä yksinkertaisesti pidettävä enemmän meteliä.

Tietysti voidaan sanoa, että haukun väärää puuta urputtaessani tästä asiasta Tähtivaeltajan sivuilla. Ei kotimaisen scifin esittely ole koskaan ollut Tähtivaeltajan ominta aluetta, scifisarjakuvaa ehkä lukuunottamatta. Myöskään en halua väittää, että meidän pitäisi syventyä oman napamme tarkasteluun ja unohtaa muun maailman olemassaolo. Pikemminkin soisin maamme scifilehtien löytävän jonkinlaisen tasapainon alan ulkomaisen ja kotimaisen tuotannon seuraamisen välillä.





Julkaistu Tähtivaeltaja-lehden numerossa 2/1998. WWW-versio: Pasi Karppanen. Sisällön copyright tekijöiden. Kaikki oikeudet pidätetään.