Pasi Karppanen: Johanna Sinisalo: Kädettömät kuninkaat ja muita häiritseviä tarinoita (Teos, 2005)
(Spin 3/05)
Johanna Sinisalolta kysyttiin Finnconissa 2001, Finlandia-voiton ollessa edelleen kaikkien huulilla, kirjailijan mahdollisia suunnitelmia oman novellikokoelman julkaisemiseksi. Sinisalo vastasi tuollaisia suunnitelmia olleenkin, mutta Finlandian muuttaneen kaiken. Ennen palkintohuumaa kirjailijan ns. planeetta-sarjan novellit olisivat olleet valmis paketti julkaistavaksi, mutta Finlandian jälkeen tuollainen kokoelma olisi nähty yksinomaan rahastuksena.
Nyt, muutama vuosi myöhemmin, Sankarit-kirjan jälkeen ja Sinisalon kirjallisen identiteetin haettua uutta muotoaan, saamme lopultakin luettavaksemme kirjailijan kauan odotetun novellikokoelman. Kokoelma on linjassa Sinisalon nykyisen kirjailijakuvan kanssa, koostuen tarinoista, jotka – takakansitekstiä lainatakseni – ”avaavat viiltäviä valaistuskulmia omaan maailmaamme”. Planeettanovelleja yksissä kansissa saataneen odottaa vielä melkoinen tovi.
Esipuheessaan Sinisalo – kunnon kirjailijan tapaan – mainitsee halunsa muokata ja parannella tekstejään kokoelmaa varten, mutta pidättyneensä siltä. Tämä onkin hyvä, sillä näin kokoelma antaa Sinisalosta kirjoittajana aidomman kuvan. Pääsääntöisesti novellit ovatkin siinä muodossaan kun ne alun perin julkaistiin. Ainoan poikkeuksen muodostaa novelli Lukko, jossa siinäkään muutos ei tunnu tarinan kannalta oleelliselta (alun perin 80-luvulla ilmestyneeseen tarinaan on ilmestynyt kännykkä mukaan).
Kokoelman novellit on pääosin julkaistu alunperin kotimaissa sf/f-lehdissä ja muutama kokoelmissa. Novelleista ensimmäinen, edellämainittu Lukko, julkaistiin alun perin Portissa 2/85 ja viimeisin, Yhdeksän ruukkua vasta viime vuonna Tähtivaeltajassa 4/04. Tekstit muodostavat kahden vuosikymmenen mittaisen komean kaaren ja luovat edustavan, joskaan eivät kattavaa kuvaa Sinisalosta novellistina.
Vanhojen tekstien lisäksi kokoelma sisältää yhden uuden, varta vasten sitä varten kirjoitetun novellin Grande Randonnée. Lisäksenä novelli tuntuu hieman heikolta lenkiltä, mutta lienee ollut varmasti harkittu ratkaisu, novellin edustessa samaa valtavirran ja spekulatiivisuuden rajamailla liikkuvaa kirjallista ilmaisua kuin esimerkiksi Maarit Verrosen tai Jyrki Vainosen tuotanto.
Kokoelmassa korostuvat Sinisalon kirjalliselle ilmaisulle tyypilliset piirteet, niin hyvässä kuin pahassakin. Kiehtovin ja samalla pelottavin piirre on Sinisalon hämmästyttävä kyky tehdä lähes mistä tahansa uskottavaa ja luonnollisen tuntuista. Vietettyään hetken Sinisalon maailmassa lukija on kerta kerran jälkeen valmis allekirjoittamaan lähes mitä tahansa, olipa kyse sitten naisten kyvystä kommunikoida eläinten kanssa, mainosmaailmaan lonkeronsa ulottavasta Cthulhu-mythoksesta tai Itämerellä kököttävän luksusristeilijän ajautumisesta sotatilaan.
Viimeksimainittua eli Tango merellä -novellia lukiessa ei voi olla olematta pahoillaan, että kokoelmasta on rajattu ulkopuolelle kirjailijan avaruusaiheiset novellit. Linjaus on ymmärrettävä, mutta samalla pois on rajautunut merkittävä osa Sinisalon kirjallista tuotantoa, mukaanlukien legendaarinen Suklaalaput, joka edelleen on oivaltavimpia scifissä esitettyjä kapitalismin rakenteen kuvauksia ja saman teeman variaatio kuin Tango merellä -novellikin.
Kokoelmana tarinoissa korostuu toisaalta Sinisalon tyylin toinenkin puoli, nimitettäköön tuota sitten kylmyydeksi ja laskelmoivuudeksi. Sinisalon kirjallinen ilmaisu ja tapa rakentaa tarinoita on tehokasta, joskus liiankin kanssa. Sinisalon ihmiskuva ei juuri mairittele. Hänen maailmassaan ihmiset ovat harvoin pyyteettömiä, vaan haluavat useimmiten toiselta jotain. Ihmiset eivät viime kädessä olekaan Sinisalon novelleissa ihmisiä, vaan tarinakerronnan välineitä.
Juuri tähän seikkaanhan Antti Oikarinen osuvasti viittasi Kosmoskynässä 2/05 kirjoittaessaan Yhdeksän ruukkua -novellista. Sinisalon tekstit ovat teknisesti erittäin hallittuja, mutta samalla lukijalle tulee niistä kylmän kliininen vaikutelma, aivan kuin kirjoittaja kontrolloisi niin täydellisesti kirjoittamaansa tekstiä, että pystyy liikuttamaan henkilöitä mielensä mukaan ja asettelemaan tarinan palaset haluamallaan tavalla lukijan eteen.
Tämän voi halutessaan nähdä negatiivisena piirteenä, mutta on toisaalta myös osoitus melkoisesta kirjallisesta taidosta. Edellämainittua Tango merellä -novellia voisi pitää malliesimerkkinä suorastaan mestarillisesti rakennetusta draamasta, jossa lukija vedetään askel askeleelta syvemmälle tarinan maailmaan, yhdenkään hämmästyttävistä käänteistä tuntumatta epäuskottavalta tai tarinallisen jännitteen menettämättä tehoaan.
Kädettömät kuninkaat ja muita häiritseviä tarinoita on kotimaisen sf/f:n näkökulmasta kulttuuriteko, katsoipa asiaa mistä näkökulmasta tahansa. Johanna Sinisalo kuuluu palkituimpiin ja kansainvälisesti menestyneimpiin sf/f-kirjoittajiimme, joten tämän novellien saaminen kokoelmana on enemmän kuin asiaankuuluvaa.
Novellit lehdistä alun perin lukeneille vanhoille konkareille kokoelma tarjoaa monia nostalgisia hetkiä. Uudemmat lukijat puolestaan pääsevät tutustumaan kirjoittajan vanhempaan tuotantoon, jonka löytäminen muuten olisi kiven takana. Puhumattakaan niistä, joille kokoelma on todennäköisesti eniten suunnattu, Sinisalon vasta tämän kirjojen kautta löytäneille lukijoille.
Pää on nyt saatu auki. Edessämme on edustava kokoelma kotimaisen sf/f-kirjoittajan novelleja, joka toivottavasti tavoittaa niin vanhat kuin uudetkin lukijat. Tälle näkisi mielellään jatkoa.
Pasi Karppanen
Julkaistu Turun Science Fiction Seuran julkaiseman Spin-lehden numerossa 3/2005. WWW-versio: Pasi Karppanen. Sisällön copyright tekijöiden. Kaikki oikeudet pidätetään.