Pasi Karppanen: FCAC ja minä
(Spin 3/2011)
Odotettu, pelätty, rakastettu, juhlittu, parjattu ja vihattukin Finncon-Animecon 2011 on lopultakin takana ja on tilinpäätöksen aika. Seuraa avoimen subjektiivinen summaukseni kuluneesta kolmesta päivästä ja niitä edeltäneestä kolmesta vuodesta.
Kuulun itse niihin, joita koko conin olemassaolosta saa oikeastaan syyttää. Olin mukana kun FCAC 2011 -juna aikanaan laitettiin liikkeelle. Jo pari vuotta sitten jättäydyin kuitenkin pois tekijätiimistä tultuani siihen tulokseen, että tarvittiin joku, joka hoitaisi TSFS:n ja Tutkan osalta kaiken muun coniin liittyvän kuin itse conin, sekä jäisi pyörittämään yhdistystä muutenkin.Tai, kuten muistan conin puheenjohtajan kerran asian ilmaisseen, varmistamaan että FCAC 2011:n jälkeenkin on olemassa turkulainen fandom, jonka toimintaan tapahtumaa tekemässä olleet voivat tulla mukaan.
Conin lähestyessä otin tehtäväkseni hoitaa tuttuun tapaan yhdistysten yhteisen myynti- ja esittelypöydän sekä muut conijärjestelyt, huolehtia rintanappibisneksestä, taittaa Spinin englanninkielisen erikoisnumeron, kirjoittaa ison osan sen materiaalista, hoitaa lehden ajallaan ulos painosta sekä tehdä noin tusina muuta asiaa tapahtumaa edeltäneen pariviikkoisen aikana.
Ohjelmaan kuului myös Tutkan julkaiseman Pimeyden reunalla -antologian taittajana toimiminen. Tämä johti lopulta niinkin mielenkiintoisiin käänteisiin kuin päätymiseen haastatelluksi Turun Sanomiin antologian toimittajan Tuomas Salorannan kanssa sekä Brezhnev-henkiseen kirjan julkistamistilaisuuteen ravintola Koulussa con-perjantaina.
Omalta osaltani varsinainen FCAC 2011 meni kuten conini ovat jo useamman vuoden menneet. Toisin sanoen stressaten, juosten, hoitaen sen alla ja aikana tusinan viime tippaan jäänyttä asiaa ja nähden tapahtuman valtaosin myyntipöydän takaa. Ja kyllä, Maxwell Smartia mukaillakseni, nauttien joka hetkestä.
Tapahtuman järjestelyt ovat saaneet jälkeenpäin fandomin wanhoilta silmäätekeviltä niskaansa paljon kritiikkiä, osin syyttä, osin syystä. Koska itse en ollut conin tekijätiimissä, ei minullakaan pitäisi olla mitään oikeutta rutista. Niin paljon pyyhkeitä conijärjestelyjen niskaan on kuitenkin viskottu, että minunkin lienee syytä asiasta jotain sanoa.
Aiheesta kirjoittaminen on allekirjoittaneelle sikäli vaikeaa, että tapahtumaa tekemässä oli suuri määrä ihmisiä, jotka lasken ystävikseni ja haluan laskea tämänkin jälkeen. Aivan aluksi haluankin kiittää niiltä lukemattomia uskomattomia ja ihania ihmisiä, jotka tekivät conia ennen ja sen aikana suunnattomat määrät työtä tapahtuman eteen.
Suurin osa conikävijöistä vaikuttaa olleen tyytyväisiä tapahtumaan ja sen antiin, eikä moni välttämättä huomannut järjestelyissä mitään kummallista. Ongelmia kuitenkin oli, ja sikäli kun itse havaitsin, suurin osa niistä liittyi tiedonkulkuun ja työvoimaan. Tai ollaksemme tarkkoja, niiden puutteeseen.
Ongelmat näkyivät muun muassa epätavallisen suurena määränä ohjelmamuutoksia ja siinä, että infopisteissä työskentelevät olivat kauniisti ilmaistuna pallo hukassa huolimatta urheasta halustaan yrittää auttaa kysyjiä. Vänkäreitä ei ehditty kouluttaa ja tiedonkulku coniteasta näiden suuntaan pätki pahasti. Myyntipisteissä olevat ihmiset jättivät saapumatta paikalle ja infopisteisiin päätyi lopulta ihmisiä, joiden ei olisi siellä kuulunut olla.
Uskon ja väitän monen asian conijärjestelyissä menneen niin kuin meni siitä syystä, että conia tekemässä olivat ihmiset, jotka eivät olleet sellaista aiemmin tehneet. Kokemattomuuta oli huomattavasti enemmän kuin esimerkiksi ensimmäisen Turussa järjestetyn, vuoden 1999 Finnconin kohdalla.
Tietotaidon puuttuminen johtui siitä, että Turun fandomin se osa, jolla tuo arvokas osaaminen olisi ollut, äänesti jo varhaisessa vaiheessa jaloillaan eikä tullut tekemään tapahtumaa. Tämä puolestaan johtui Animecon-osuuden ottamisesta itsestään selvästi mukaan jo alkuvaiheessa. Sen pois pudottaminen olisi taas leikannut pois ison osan aktiiviresursseja ja potentiaalista työvoimaa.
Niin tai näin, valtava määrä kokemusta, jolla olisi voitu välttää iso osa ongelmista, jäi käyttämättä. Tapahtuma tehtiin, mutta yksi conin alkuperäisistä tavoitteista, toimia projektina, joka olisi yhdistänyt kaupungin fandomin, ei toteutunut. Toinen tavoite eli uusien ihmisten tuominen mukaan fandomiin ei nähdäkseni myöskään toteutunut siinä määrin kuin olisin toivonut, vaikka toki olenkin tässä asiassa enemmän kuin mielelläni väärässä.
Syytä sille, että FCAC ei mennyt putkeen, voi käsitykseni mukaan etsiä organisoinnista, delegoinnista ja priorisoinnista. Olen myös tapahtuman jälkeen kuullut, että apua muista kaupungeista oli ollut tarjolla, mutta sitä ei ymmärretty sellaiseksi tai osattu ottaa vastaan.
Lisäksi on muistettava, että suuri joukko ihmisiä, joiden piti huolehtia monesta oleellisesta osasta tapahtumaa, hävisi viime metreillä miehistövahvuudesta jälkiä jättämättä. Tapahtuman lähestyessä yhä suurempi ja suurempi osa tehtävistä jäi muutaman harvan ihmisen käsiin, ennalta arvattavin tuloksin.
Jälkiviisaasti voisi arvailla osan ongelmaa olleen myös käsityksen ”conin tekijöistä” rajautuneen liiankin kapeaksi. Tämä näkyi muun muassa conitean tekemässä linjauksessa rajata conin perinteiset lopettajaisbileet eli Dead Dog vain conitealle ja kunniavieraille, siinä missä se on Suomessa jo pitkään ollut avoin koko fandomille ja kaikille conia tavalla tai toisella tekemässä olleille.
Finnconia ei nimittäin saisi koskaan tehdä vain yhden kaupungin fandom. Finncon on yhteinen, koko Suomen fandomin oma juttu, ja esimerkiksi sinne myyntipöytäänsä pitämään tulevat seurojen edustajat ja ohjelmien tuottajat ovat yhtä paljon conin tekijöitä kuin conitea. Nyt raja conitean ja ”ulkopuolisten” välillä oli turhankin selkeä.
Tapahtuman jälkeen olen todennut monelle mielipidettäni Finncon-Animecon 2011:stä kysyneelle: ”Jos jätetään laskuista sellaiset asiat kuin tiedonkulku, ohjelma ja työvoima, oli kyseessä paras con, jossa olen ikinä ollut”. Kyseessä on puolittain sarkasmi, mutta vain puolittain. Eräässä mielessä, puhtaasti henkilökohtaisesta näkökulmasta, FCAC 2011 oli paras con, jossa olen ikinä ollut.
Yksi mielestäni nappiin mennyt tapahtuman osa-alue olivat tilat. Ehdin itse olla mukana synnyttämässä ideaa tapahtuman jakamisesta Kauppakorkeakoulun ja Educarium-Publicumin kesken, ja oli ilo nähdä jaon toimivan niinkin hyvin kuin se toimi. FCAC 2011 toteutti sen mitä conien järjestäjät olivat tätä ennen vuosia luvanneet. Finnconille ja Animeconilla oli erilliset tilat kyllin kaukana toisistaan, mutta tarpeeksi lähellä jotta kummankin pään välillä oli mahdollista vaellella.
Itselläni oli pelko Kauppakorkeakoulun osoittautumisesta Finnconille liian pieneksi, mutta senkin tilat toimivat huomattavasti paremmin kuin uskoin. Tila, jossa seurapöydät olivat, oli avara ja happea riitti koko tapahtuman ajan. Missään vaiheessa en kokenut samanlaista klaustrofobiaa kuin useimmissa coneissa viime vuosina, yleisön pakkautuessa ohjelmien päättyessä samaan tilaan. Aika ajoin tunnelmaa Kauppakorkeakoulun käytävillä saattoi luonnehtia jopa kotoisaksi. Suuri ansio tästä lankeaa conirakennusten välillä olevalle viheralueelle, jolla ihmisten oli mahdollista viettää aikaansa, sekä luonnollisesti suosiolliselle säälle.
Kolmen päivän aikana ehdin niin ikään nähdä enemmän vanhoja tuttavuuksia ja solmia uusia kuin yhdessäkään conissa tätä ennen. Finncon-Animecon 2011:ssa, kuten minusta tuntui, olivat kaikki, aivan kaikki. Etenkin perjantain illanvietto Koulussa oli erittäin onnistunut ja myös Kåren lauantain iltabilepaikkana toimi mielestäni hienosti. Samanlaista kritiikkiä kuin mitä esimerkiksi vuoden Turun vuoden 2003 Finncon-Animeconin jälkeen iltabilepaikan valinnasta esitettiin, en tänä vuonna kuullut.
Toinen Finncon-Animeconissa 2011 nappiin mennyt asia oli sf/f-kunniavieraiden eli Nalo Hopkinsonin ja Richard Morganin valinta. Kunniavieraiden valinta on nimittäin oma tieteenalansa. Kunniavieraan pitää olla nimekäs, mutta ei liian nimekäs, tuore mutta ei liian tuore, asemansa vakiinnuttanut, mutta ei liian asemansa vakiinnuttanut. Loistava kirjailija ei myöskään ole välttämättä loistava esiintyjä tai muuten sovellu con-tyyppisen tapahtuman kunniavieraaksi.
Itse ehdin nähdä kunniavieraita valitettavan vähän, enkä ehtinyt nähdä yhtäkään näiden esiintymistä. Pääsin jututtamaan kumpaakin vain lyhyesti lahjoittaessani näille aiemmin mainitun Spinin englanninkielisen erikoisnumeron. Kunniavieraiden seura oli nimittäin varsin haluttua ja lyhyenkin audienssin saadakseen oli tehtävä töitä.
Sen perusteella mitä itse havaitsin, toteutuivat kuitenkin täydellisen kunniavieraan kriteerit kummankin kohdalla täydellisesti. Hopkinson osoittautui erittäin lämpimäksi ja helposti lähestyttäväksi ihmiseksi. Rento ja puhelias Morgan puolestaan tuntui nauttivan täysin siemauksin faniensa seurasta ja näiden kanssa vuorovaikutuksessa olemisesta.
Vieraista myös pidettiin hyvää huolta. Tämä ymmärtääkseni oli monen fandomin silmäätekevän huolena tapahtuman alla, mikä on ymmärrettävää, sillä tehdyillä laiminlyönneillä olisi oikeasti voitu tehdä korvaamatonta vahinkoa. Finnconin mainetta tapahtumana, jonne kannattaa tulla kunniavieraaksi, on rakennettu vuosia ja paras mainos Suomelle ovat täältä lähtevät tyytyväiset kirjailijavieraat. Toisaalta tästä numerosta löytyvät Hopkinsonin ja Morganin kiitokset osoittavat Turun jatkaneen tätä perinnettä kunniakkaasti.
Ohjelmapuolen osalta käsitykseni perustivat lähinnä kuvaan, jonka ohjelmakartasta sain. Työpajapainotteisuudessaan se vaikutti poikkeavan voimakkaasti Finnconien normaaliohjelmasta. Ennen tapahtumaa monet fandomin raskaan sarjan akateemisiin tykkeihin kuuluvat esiintyjät kummastelivat muun muassa sitä, kuinka vähän heidän tietotaitoaan ohjelmissa hyödynnettiin.
Syytä tällekin voi etsiä siitä, että ohjelmaa olivat tekemässä ihmiset, jotka eivät olleet tehneet Finnconin ohjelmaa aikaisemmin. Erään huomion mukaan FCAC:n ohjelma tehtiin nyt enemmän ”Ropecon- kuin Finncon-tekniikalla”. Tämä ei kuitenkaan välttämättä ole huono asia, sillä kuten eräs asiaan huomiota kiinnittänyt fandomin jäsen asian ilmaisi, muutos ja kokeilujen tekeminen on hyvästä, eikä pysähtyneisyys ole scifiä.
Rehellisyyden nimissä on tosin todettava että myös tässä kohdin info pätki, eivätkä läheskään kaikki ohjelmaideoita tarjonneet saaneet vastausta yhteydenottoihinsa. Selkeitä laiminlyöntejä, jotka kaikki liittyvät tavalla tai toisella aiemmin mainittuun tiedonkulkuun, ja joilla voi olla vaikutusta myöhempiin Finnconeihin, niin ikään tehtiin. Harras toiveeni onkin, että ihmiset ymmärtävät Finnconien olevan mitä suurimmassa määrin yksilöitä, joidenkin jopa enemmän kuin toisten.
Toinen harras toiveeni on, että järjestettävässä FCAC 2011:n purkupalaverissa – jonne toivottavasti kutsutaan ja jonne saapuvat sanoin joukoin myös tapahtumaa eri yhteyksissä kritisoineet tahot – syyt järjestelyjen pettämiseen selvitetään kaikille ja seuraavaa Turun Finnconia, sitten kun sellainen joskus järjestetään, päästään tekemään laajemmalta pohjalta ja paremmalla organisoinnilla.
Kaikkine kauneusvirheineenkin FCAC 2011 tulee jäämään mieleeni tärkeänä kokemuksena enkä vaihtaisi siitä yhtään hetkeä pois. Conien ketjussa sillä tulee olemaan minulle aina oma, erityinen paikkansa.
Vaikka itselläni onkin takana jo kunnioitettava määrä fandom-vuosia, kyseessä oli ensimmäinen kerta kun Finncon järjestettiin omassa kotikaupungissani, omilla kotinurkillani, tuntemieni ihmisten toimesta. Olen ollut paikalla useammassa Finnconissa kuin haluaisin edes myöntää, ja joka kerta mukana on sama yhteenkuuluvuuden tunne ”scifiheimon” edustajien kohdatessa. Tunne oli tälläkin kertaa läsnä, mutta välittyvä yhteishengen määrä oli aivan omaa luokkaansa.
Useamman vuoden ajan, FCAC-junan edetessä, oli tapahtumasta itsessään tullut kuin jokin kaukana tulevaisuudessa häämöttävä mielikuvitusmaa. Monesti kävellessämme Terrakodilta Varjomafian jälkeen kohti Yo-kylää olimme naurahdelleet ajatukselle animeteineistä kirmaamassa samalla paikalla, sitten joskus vuonna 2011.
Kun perjantaina saatuani haastattelut ja seurapöydän rakentamisen hoidettua astuin Kauppakorkeakoulun ovista ulos ja katsoin ympärilleni, oli tunne jotain hyvin vaikeasti sanoiksi puettavaa.
Jotain samaa oli myös tunteessa nähdessäni kunniavieraat ensimmäisen kerran, conia edeltävänä keskiviikkona pian näiden maahan saapumisen jälkeen, maistelemassa hämmentäviä suomalaisherkkuja. Tuolloin niin minulle kuin uskoakseni monelle conitealaisellekin havainnollistui, että FCAC 2011, jota oli yli kolmen vuoden ajan tehty, oli lopultakin muuttumassa todellisuudeksi.
Taidan nyt tajuta jälleen hitusen paremmin kaikkia niitä eri kaupunkien fandom-aktiiveja, jotka jaksavat vuosi vuoden jälkeen tapahtumaa nimeltä Finncon tehdä.
Julkaistu Spin-lehden numerossa 3/2011.