Jaakko Ensio: Mikko Jarmo ja atomirakenteen tapaus
(Marvin 3/05)

Jaakko Ension novelli Mikko Jarmo ja atomirakenteen tapaus julkaistiin Marvinin numerossa 3/05, alaotsikoltaan Äimistyttäviä tarinoita. Lehden ideana on toisin sanoen tavoitella vanhojen sf/f-pulp-lehtien henkeä, niin hyvässä kuin pahassa. Osa lehden kirjoittajista on nimimerkkejä, jotkut helpommin, jotkut vaikeammin tunnistettavia. Nimimerkki on myös Jaakko Ensio, jonka taakse kätkeytyjää voi jokainen arvailla mielessään.

Juonellisesti novelli muistuttaa paljon tuonnempana arvioitavaa Jukka Hietalan novellia Mies joka surmasi Karl Marxin. Kyse on toisin sanoen aikamatkailuscifistä kaikkine kliseesoppaan kuuluvine aineksineen. Yksityisetsivä Mikko Jarmo lähetetään vuoden 1945 Suomesta ystävänsä insinööri Törmän aikakoneella menneisyyteen, tehtävänä likvidoida Hitler ja estää maailmanpalon syttyminen. Kuten arvata saattaa, kaikki ei mene niin kuin pitäisi ja matkaan tulee yllättäviä mutkia.

Samoin kuin kokoelman monen muunkin novellin, myös Atomirakenteen tapauksen arvioinnin tekee vaikeaksi se, että useimpien kohdalla päämääränä on selvästi ollut tarkoituksellisesti huono novelli. Tässä tapauksessa tavoitteessa on myös onnistuttu erinomaisesti ja huonous ulottuu novellin joka tasolle. Kieli on suoraa kerrontaa ilman sen suurempia hienosteluja ja replikointi vanhakantaisen kankeaa. Myös muuten novelli seurailee suomalaisen insinööri- pulp-scifi n tyyliä ja esimerkiksi aikakoneen rakennetta kuvataan huolella ja rakkaudella.

Yksityisetsivähahmo sinänsä on klassinen tarinankerronnan väline, joka oikein käytettynä mahdollistaa jopa spefi -elementtien mukaan tuonnin, kuten tässä tapauksessa aikamatkailun. Tässä novellissa tekstin joka tasolle ulottuva huonous on kuitenkin koitua sille kohtalokkaaksi. Etenkin loppua kohti kerronta puuroutuu jopa siinä määrin että lukijan mielenkiinto on lopahtaa tyystin.

Tätä ei voine laskea tekstille ansioksi, vaikka kuinka pulp-scifi stä kyse olisikin. Suurimmat aplodit on kirjoittajalle annettava aiheen ennakkoluulottomasta valinnasta. Mukana on myös mukavaa ajankuvaa, jota olisi lukenut mielellään enemmänkin. Toivottavasti Mikko Jarmon seikkailut saavat jatkoa tulevissa Äimistyttävissä tarinoissa.

Pasi Karppanen