Juha-Pekka Koskinen: Kellastunutta ruohoa
(Tähtivaeltaja 3/06)

Juha-Pekka Koskinen on sf/f-lehtien sivuilla uransa aloittanut kirjailija, jolta on toistaiseksi ilmestynyt kolme historiallista romaania ja yksi novellikokoelma. Koskinen onkin paitsi tuottelias romaanikirjailija, myös tuottelias novellisti ja sf/f-lehtien sivuilla julkaistut novellit osoittavat hänen hallitsevan laajan tyylikirjon, mukaan lukien kauhun.

Tähtivaeltajassa julkaistu novelli Kellastunutta ruohoa kertoo Juhosta, joka muuttaa kahden poikansa kanssa perintönä saamaansa asuntoon. Hänellä on tarkoitus aloittaa uusi elämä, mutta menneisyyden riippakivi vetää Juhoa edelleen alaspäin, ovelle ilmestyvän ja alati kasvavia huumevelkoja karhuavan ”vanhan kaverin” muodossa.

Monesti kauhutarinoissa pahuus tuntuu pesiytyvän tiettyihin fyysisiin ympäristöihin, kuten taloihin, huoneisiin tai huonekaluihin. Tässä novellissa pahan pesäpaikka on asunnon vanha ja pelottava vessa. Asunnon omistaneen Kaarlo-sedän kerrotaan maalanneen outoja Kalevala- henkisiä tauluja näkeistä ja hiisistä ja hävinneen mystisesti.

Se, mikä saattaisi vaikuttaa yksinomaan banaalilta tai jopa naurettavalta, on Koskisen osaavissa käsissä muuttunut varsin hyytäväksi kokonaisuudeksi. Itse asiassa novelli tuo mieleen useammankin genren ulkomaisen edustajan. Koskisen novellin virkistävä piirre onkin, että vaikka tarina tapahtuu Suomessa, on se puitteiltaan niin universaali, että sen voisi sijoittaa minne päin maailmaa tahansa.

Novellissa ei olekaan mitään turhaa tai Suomi-sf/f:lle monesti tyypillistä painolastia. Samanaikaisesti se onnistuu yhdistelemään kauhuaineksia Kalevalaan ja jopa muumipeikkoihin. Myös novellin nimessä oleva ”ruoho” toimii kiitettävän monitasoisena metaforana. Hyvän ja pahan väliset suhteet ovat joskus kovin monimutkaisia.

Jos novellia jostain pitäisi moittia, lienee se tietty ennalta arvattavuus, joka tosin tuntuu kuuluvan jo kauhutarinoiden perusluonteeseen. Tästä huolimatta novelli onnistuu pitämään lukijan pihdeissään loppuun asti. Vaikka lukija aavistaakin ennalta, mitä tuleman pitää, on sivuja käänneltävä eteenpäin, vatsanpohjassa kiristävästä ilkeästä tunteesta huolimatta.

Pasi Karppanen