TURUN VARJOMAFIA
(Spin 3/2010)


Pasi Karppanen


”Varjomafia on Terrakodilla, Yo-talo A:n toisessa kerroksessa kerran viikossa järjestettävä sf/f-keskusteluilta, jonne kaikki scifistä, fantasiasta ja muusta vastaavasta kiinnostuneet ovat tervetulleita keskustelemaan niin kirjallisuudesta, elokuvista, sarjakuvista kuin kaikesta muustakin maan ja taivaan välillä. Varjomafia järjestetään jokaisena, paitsi kuun ensimmäisenä torstaina kello 19.00 eteenpäin.”

Näin Varjomafiaa on mainostettu sen toiminnan alusta asti. Mutta mikä on Varjomafia? Kysymykseen vastaaminen vaatii hieman taustoitusta.

Varjomafian juuret ulottuvat alkuvuoteen 2005 ja kietoutuvat omaani ja Turun fandomin lähihistoriaan. Olin tuolloin vastikään muuttanut Turkuun. Fandomissa olin jo tuttu kasvo ja muun muassa päätynyt vuosituhannen vaihteessa herättelemään Suomen Tieteiskirjoittajia omasta ruususen unestaan. Turkuun muuttaessani olin tuore Kosmoskynä-lehden päätoimittaja, mikä oletettavasti pelasti minut useimpien turkulaisten sf/f-seurojen headhuntereilta.

Turun fandomilla oli takanaan loistava ja kunniakas menneisyys. Vuosituhannen vaihteessa kaupungissa vaikuttanut aktiivinen fandom-polvi oli saanut aikaan merkittäviä saavutuksia, muun muassa kaksi maailmanluokan Finnconia vuosina 1999 ja 2003. Olin useita vuosia seurannut ihailulla ja kateudella turkulaisten fandom-imperiumia aktiivisine seuroineen ja lehtineen. Sen lippulaiva oli luonnollisesti TSFS, johon koko kaupungin fandom tuolloin – ja osin virheellisesti edelleen – samaistettiin.

Pian kaupunkiin muuttoni jälkeen tajusin, että elettiin edellisen fandom-polven iltaruskon aikaa. Ainakin toiminnan aktiivisin kausi oli tuolloin hetkellisesti takanapäin ja kaupungin kaikkia seuroja näytti yhdistävän tuoreiden voimien tarve. Tämä leimasi etenkin TSFS:ää. Kokonainen aktiivien polvi oli samoihin aikoihin hankkinut itselleen muuta elämää ja oli siirtymässä pois seuratoiminnasta.

Kaupungin sf/f-harrastajien virallinen tapaaminen eli mafia kokoontui kerran kuussa Bar Bremerissä. Virallisesti mafia toimi tuolloin – kuten se toimii nytkin – irrallaan virallisista seurakytköksistä. Se keräsi kuukaudesta toiseen uskollisen kävijäkunnan, joka valtaosin koostui pitkään seuratoiminnassa aiemmin mukana olleista vakiokasvoista.

Luonnollisesti aloin käydä mafioissa. Tunsin entuudestaan siellä kävijät ja baari-illat olivat oikein mukavia. Toisaalta tajusin, ettei kyseessä ollut paras keino uusien kasvojen houkuttelemiseksi toimintaan mukaan. Se, että mafiassa kävijät olivat tuttuja vuosien takaa kun ei voinut olla vaikuttamatta niiden ilmapiiriin. Ymmärsin myös, että halusin itse fandomilta enemmän kuin baari-illan kerran kuussa.

Samoin tunsi kohtalotoverini Aatu Poutanen, jonka kanssa olimme samaan aikaan vaihtaneet kotikaupunkia. Kumpikin meistä kaipasi samanlaista jokaviikkoista aktiviteettia ja kotia, jonka Lahden sarjakuvaseura oli meille tarjonnut. Podimme kumpikin tarvetta purkaa ylimääräistä energiaa. Syytä raahautua kerran viikossa jonnekin, vaihtamaan ajatuksia samanhenkisten ihmisten kanssa. Kalenterissa tuntui olevan torstain kohdalla ammottava, surullinen aukko.

Asia johti toiseen ja niin, alkuvuodesta 2005, Turun Varjomafia syntyi. Ideana oli, että se kokoontuisi nimensä mukaisesti jokaisena paitsi kuun ensimmäisenä torstaina. Niin nimellä kuin tapaamisajallakin halusimme tehdä kunniaa viralliselle mafialle. Tuskinpa kuitenkin tuolloin itsekään tajusimme, mihin kaikki lopulta johtaisi.

Asiasta tiedotettiin tutuilla sf/f-listoilla, mutta vastaanotto, jonka ideamme sai, ei ollut innostunein mahdollinen. Arvasimme toki, että kokeilu oli riskipeliä. Ymmärsin myös, että laitoin samalla peliin oman ”fandom-maineeni”. Yleisöryntäystä emme odottaneet, mutta toivoimme, että tapaamisista olisi saatu syntymään muutaman vakiokävijän perinne. Näin ei kuitenkaan käynyt ja Varjomafian alku oli varsin kivinen.

Myös konsepti haki alussa muotoaan. Kokoontumispaikkana toimi ensin ravintola Kultainen hirvi, jossa olimme kohtalokkaan perustamispäätöksen tehneet. Vasta vuoden 2005 syksyllä, baarin remontin myötä, päätimme siirtää Varjomafian Terrakodille, missä se tänäkin päivänä toimii. Terrakodin voikin sanoa luoneen tapaamiselle juuri ne puitteet, jotka se vaati. Suoraan sanoaksemme, kodin.

Varjomafiasta alettiin tiedottaa myös sf/f-piirien ulkopuolelle ja vähitellen Terrakodille alkoikin ilmaantua täysin uusia kasvoja. Jotkut kävivät kerran, jotkut kaksi, toiset jäivät. Myös kuvioissa jo vuosia pyörineitä hahmoja liittyi seuraan. Varjomafiaan saattoi tulla tai olla tulematta. Pakkoa ei ollut, sillä olisimme paikalla joka tapauksessa seuraavalla viikolla. Tai sitä seuraavalla. Samat asiat, joita minä ja Aatu olimme lähteneet Varjomafialla hakemaan, tuntui miellyttävän myös kävijöitä.

Lopulta tajusin tapaamisen ylittäneen sen kriittisen massan, jossa sen kävijät itse muodostivat syyn saapua paikalle. Olisin toisin sanoen itse voinut hyvin tässä vaiheessa hypätä kyydistä pois ja Varjomafia olisi jatkanut elämäänsä ilman minua. Aatu oli näin tehnytkin, uusien haasteiden viedessä miestä. Parhaillaan voi hyvällä syyllä sanoa elettävän jo kolmannen Varjomafia-sukupolven aikaa.

Varjomafia käynnistyi Terrakodilla STk:n nimissä. Tämä olikin alkuvaiheessa loogisin ja ainoa tapa saada Varjomafialle koti. Vuonna 2006 olin jo päätynyt Tutkan hallitukseen, ja jonkin aikaa asiaan kanssa emmittyäni ehdotin, olisiko mitään mieltä adoptoida Varjomafia myös osaksi Tutkan toimintaa.

Tutka eli tässä vaiheessa hiljaisempaa vaihettaan ja siinä, että istuva puheenjohtaja Tero Ykspetäjä pyysi minut hallitukseen, lienee ollut kyse halusta saada toimintaa uudelleen aktivoitua. Loppuvuodesta 2006 Varjomafiasta tuli virallisesti myös Tutkan toimintaa ja niin lopulta kävi, että vuonna 2008 lapsi tavallaan nielaisi vanhempansa, Varjomafian kautta kuvioihin tulleiden uuden polven aktiivien vallatessa Tutkan hallituksen. Arr, matey!

Varjomafia potkaisi liikkeelle lumipallon, jolle on ajan kuluessa käynyt kuten rinnettä alaspäin sopivissa olosuhteissa vierivällä lumipallolla on tapana. Tutkalle Varjomafia merkitsi sukupolvenvaihdosta ja hallitusvaihdoksen jälkeen siitä tulikin nopeasti Terrakodin aktiivisimpia seuroja.

Tällä hetkellä Tutka täyttää yhden niistä sosiaalisista lokeroista, joka aktiivisuutta puhkuvalla TSFS:llä vielä vuosituhannen vaihteessa oli, eli vastaa suuressa määrin alueellisesta sosiaalisesta toiminnasta. Vuonna 2009 muutoksen tuulet saavuttivat myös TSFS:n, jossa on parhaillaan menossa melkoinen sukupolvenvaihdos.

Varjomafia on myös ilahduttavassa määrin alkanut toteuttaa sitä funktiota, jota sille alun alkaenkin toivoin: ”seuraneutraalia” tapaamispaikkaa, jossa eri yhdistyksiin kuuluvat tapaisivat ja tutustuisivat. Tilanne vuonna 2005 nimittäin oli, että aikanaan tiiviit kontaktit eri Terrakotiseurojen hallitusten välillä olivat löystyneet. Hallitukset eivät tunteneet toisiaan, mikä hankaloitti yhteistyötä.

Varjomafian kävijöihin kuuluu tällä hetkellä niin hallituslaisia, aktiiveja kuin ihan vain hangaroundeja kaikista neljästä Terrakotiseurasta (kuudesta, jos mukaan lasketaan FUI ja samalla käytävällä vaikuttava rooli- ja strategiapeliseura Tyrmä). Varjomafian Terrakodille luoman ”hengauskulttuurin” ansiosta tieto hallitusten sekä siellä käyvien eri seurojen aktiivien välillä siirtyy ja yhteisiä projekteja on helpompi suunnitella, Hyvänä esimerkkinä voi pitää tämän syksyn Terrakodin avoimien ovien päivien järjestelyjä.

Viimeisen viiden vuoden aikana Terrakotiseurat ovat myös kiinnittäneet aiempaa huomattavasti enemmän huomiota toiminnan jatkuvuuden takaamiseen, toisin sanoen ”nuorisotyöhön”. Tämän voi sanoa olleen seikka, johon edellinen fandom-polvi ei kiinnittänyt huomiota niin paljon kuin olisi voinut. Toisin sanoen huolehtimiseen siitä, että senkin jälkeen, kun omat patterit loppuvat, fandomiin jää ihmisiä, joiden tehtävänä on varmistaa, että kaikilla on kivaa.

Varjomafia ei päällisin puolin edelleenkään ole mitään muuta kuin syntyessään: joukko ihmisiä viettämässä viikko toisensa perään aikaa samanhenkisessä seurassa. Toisaalta ei ole liioittelua sanoa sen olevan myös huomattavasti enemmän: paikka jossa ihmiset kohtaavat, asiat tapahtuvat ja tieto liikkuu. Lisäksi Varjomafia toimii tällä hetkellä hyvin kanavana nimenomaan uusien harrastajien suuntaan. Se on profiloitunut nimenomaan nuoremman polven, kaksi- kolmekymppisten sf/f-harrastajien tapaamisena.

Tavoitteenamme on jatkossakin pitää kynnys uuden ja ujon sf/f-harrastajan tulo mukaan toimintaan mahdollisimman matalana. Jos edellä sanottu siis kiinnosti, kehotan pistäytymään paikalla joku torstai. Tervetuloa!

 

Lisätietoa:

http://tieteiskulttuurikabinetti.fi/

 

Varjomafian pääsivulle